Läsnäolossa – Katkoviivaisesta kokonaiseksi

Lasnaolossa

 
Aito kohtaaminen on joskus vaikeaa, vaikka kaipaamme läheisyyttä tärkeissä suhteissamme.

Ehkä olemme katkoviivaihmisiä. Jokin on rikkonut eheyttä, niin että katkoviivaihmisen on vaikea olla aidosti läsnä itsessään, ihmissuhteissaan ja jumalasuhteessaan. On kuitenkin olemassa tienviittoja levottomuudesta läsnäoloon ja katkoviivaisesta kokonaiseksi.

Tarja Vilppola on huomannut omassa elämässään ja ihmissuhdetyössään mielenkiintoisia lainalaisuuksia, joista kerrotaan Raamatussakin. Kirjassaan LäsnäOlossa – Katkoviivaisesta kokonaiseksi (Päivä 2017) hän esittelee olennaisimmat oivalluksensa, jotka hän sydämestään allekirjoittaa ja jotka elämä vahvistaa.

Kirjan punaisena lankana on, että tarvitsemme toisiamme ja että aina kannattaa muistaa rukouksen rajattomat mahdollisuudet:
”Haastavissa tilanteissa voi kääntyä toisten puoleen ja pyytää rukoustukea, johdatusta ja rohkaisua. Syntynyt ja kasvava myötätunto omassa itsessämme avaa oven haavoittuneen minuutemme ja aikuisen minuutemme välillä. Valo tulvii katkoviivapuolemme lukittuihin kammioihin ja mahdollistaa kokonaiseksi tulemisen ja yhteyden kokemuksen.”

Tarja Vilppola on kätilö-terveydenhoitaja, sielunhoitoterapeutti ja seksuaaliterapeutti, joka on suorittanut kristillisen IPSICC-psykoterapiakoulutuksen Tanskassa. Hän toimii yksilö- ja pariterapiatyössä sekä kouluttajana ja työnohjaajana. Läsnäolon iloa hän tankkaa lähisuhteissaan vaimona, äitinä ja pienten tyttöjen mummuna.

Marja Sevón