Blog

Suomen tunnetuimmalle gospelmuusikolle sattuu ja tapahtuu

TAIVAAN TUOKSUA MULLAN MAKUA.indd

Pekka Simojoki,  Mullan makua, taivaan tuoksua, Keikkamiehen hartauskirja, Päivä, 2018

”Minulla on kummallinen taipumus joutua välillä outoihin ja yllättäviin tilanteisiin”, toteaa Suomen tunnetuin gospelmuusikko Pekka Simojoki kertoessaan Australiassa kohtaamastaan pensaspalosta (s.141). Tuo lause sopii mainiosti kuvaamaan koko hänen kirjaansa. Pekalla on tosiaan erityinen taipumus kohdata monenlaisia yllätyksiä sekä kotimaassa että lukuisissa muissa maissa

Kovakantinen 320 sivuinen kirja koostuu sadasta lyhyestä kertomuksesta. Ne on ryhmitelty laajempiin kokonaisuuksiin otsikoilla Kohtaamisia, Maailman äärillä, Johdatuksen sivumakua ja Elämän koulussa. Kirja ottaa lukijansa kukaan monenlaisille keikoille, lomamatkoille ja kuorojen kanssa moniin maihin tehdyille vierailuille. Eikä jännitystä puutu. Tässä lyhyt lainaus luvusta Rosvoja ja enkeleitä:

”Paikallinen poliisikin soitti meille ja käski olla hyvin varovaisia. Rikolliset kuulemma tiesivät, että olemme täällä, ja he olivat hyvin aseistettuja. Kun Afrikan yö laskeutui päällemme pilkkopimeänä kuin musta säkki, meitä alkoi oikeasti pelottaa, vaikka kaksi pyssymiestä kiersi aluetta koko yön. Kuulimme, että ryöstöjä oli tapahtunut ja etteivät vartijoiden vanhat pyssyt näitä rosvoja ja heidän automaattiaseitaan pysäytä”

Kuten kannen alaotsikko kertoo, keikkamiehen hartauskirjasta eikä vain kokoelmasta lennokkaita veijaritarinoita, meheviä sutkauksia ja vauhdikkaita matkakertomuksia. Mukana on paljon teräviä havaintoja ja niiden synnyttämää pohdiskelua. Esiintymislavalta, keikkabussin ikkunasta ja vieraitten kulttuurien keskeltä kertyy monenlaista pohdittavaa ja ihmeteltävää. Samalla myös oma usko tulee usein haastetuksi.

Joku voi ajatella, että hartauskirja, jossa on sata lukua, on tarkoitettu luettavaksi luku päivässä vauhdilla. Asiassa on vain yksi ongelma. Pekan seurassa aika ja sivut sujahtelevat niin nopeasti, että kirja loppuu kesken jo ennen suunniteltua aikaa. Kirja, jossa ovat samaan aikaan luontevasti läsnä maan multa ja taivaan tuoksu, sopii erinomaisesti myös sellaiselle, jolle uskon asiat saattavat vielä olla hakusessa tai jopa outoja. Kirja lähestyy pyhimpiäkin kysymyksiä hyvin suomalaisella tavalla, hienotunteisesti ja sopivan arkisesti.

Yhteenveto

Usko, luottamus Jumalan rakkauteen ja rukouksen tärkeys ovat Pekka Simojoen kirjan ”Mullan makua, taivaan tuoksua” kertomuksissa läsnä luontevasti ja ilman turhia tunnekuohuja. Jeesus on uskon keskiössä ja Raamattu Jumalan rakkauskirjeenä syntiselle ihmiskunnalle. Tämä ja paljon muuta on mukana sadan lyhyen tarinan riveillä ja rivien väleissä niin luontevasti, ettei niitä tarvitse kaiken aikaa alleviivata.

Kirjoittanut Reijo Telaranta

 


Päivän tuotanto

 

Lataa tästä Päivälehti itsellesi,
siitä näet kaiken Päivän tämän hetkisen tuotannon.

 


Messiaan kansa

 

Mitä ajatella kristityistä ystävistä, jotka ovat alkaneet omaksua yhä enemmän juutalaisia tapoja? Tai miten vastata kristityille, jotka sanovat, että Jeesuksen tultua maailmaan ja seurakunnan synnyttyä Israelilla ei ole enää erityistä asemaa Jumalan suunnitelmissa?  Ovatko kristityt korvanneet juutalaiset Messiaan kansana? Onko juutalaisilla ja kristityillä erilaiset taivastiet? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin Graham Turner tarjoaa huolellisesti laaditut vastaukset.

”On ratkaisevan tärkeää, että meillä kristityillä Israelin ystävillä on tuellemme luja teologinen pohja, joka perustuu Uuden testamentin näkemykseen juutalaisuudesta ja kristinuskosta, ei vain Vanhasta testamentista otettuihin jakeisiin.  Meidän on varmistuttava siitä, että ymmärrämme Israelia Jeesuksen ja apostolien opetuksen mukaisesti. … Meidän on myös kyettävä arvostamaan evankelisen opin tuoreita käsityksiä ilman, että hyväksymme uuden muunnelman korvausteologiasta”, Graham Turner kirjoittaa johdannossa.

Kirjassa on yli kolmesataa sivua. Jo mittava sisällysluettelo kertoo, että liikkeelle on lähdetty perusteellisuuteen pyrkien. Ensin käydään läpi Jeesuksen ajan messiaaniset odotukset ja Israelin yllättävän monenkirjava uskonnollinen kenttä. Seuraavaksi syvennytään siihen, miten Jeesus vastasi seuraajilleen ja kyselijöille messiasodotuksiin.

Pyhän Hengen vuodatuksen ja helluntain merkityksen kautta siirrytään tutkimaan Paavalia seurakuntakirjeineen. Tarkastelussa ovat mukana myös Jumalan suunnitelma Messiaan kansalle, Lupaus ylösnousemuksesta, Jumalan suunnitelma Israelille, Luvattu maa ja Päätelmät – messiaaninen teologia. Kirjan lopussa ovat vielä liitteet: Muut apostoliset kirjoitukset ja Korvausteologian ja kristillisen juutalaisvastaisuuden lyhyt historia, Dispensationalismin lyhyt historia, Sionismin lyhyt historia sekä Messiaan kansa Ilmestyskirjassa.

Kuten edellisistä kappaleista voi päätellä, kyse on vankasta tietoteoksesta. Samojen kansien väliin on halutttu koota kaikki oleellinen asiaan liittyvä.  Käytännössä tämän on ollut mahdollista vain laatimalla kirja matriisirakenteella. Sen sijaan, että Raamatun kirjoja käytäisiin läpi joko luku kerrallaan tai jakeita sieltä täältä poimien, kirjassa liikutaan teeman ja sen alateemojen osalta ikään kuin poikittain hakien järjestelmällisesti todisteita ja perusteluja. Lopputulos muistuttaakin enemmän seikkaperäistä poliisitutkintaa kuin perinteistä raamattutuntia. Samalla on löytynyt myös paljon sellaista, mikä avaa Raamatun kirjoja paljon laajemminkin kuin vain Messiaan kansan osalta.

Graham Turner on koulutukseltaan ydinfysiikan tohtori. Hän on englantilainen, joka on asunut puolet elämästään Suomessa myös aktiivisesti seurakunnassa toimien. Aiemmin häneltä on ilmestynyt kirja Messiaan paluu (Päivä 2010). Hän on kirjoittanut Messiaan kansan englanniksi. Suomennoksen on tehnyt Annalena Toivola.

Kirja on juuri niin johdonmukainen ja tarkka kuin mitä ydinfysiikan tohtorilta voi odottaa. Tarkkuus ja huolelliset perustelut eivät kuitenkaan tee kirjasta puisevaa tai vaikeasti luettavaa. Ahkera osallistuminen seurakunnan toimintaan on koulinut kirjoittajaa ihmisten kohtaamiseen ja selkeään esitystapaan.

Yhteenveto:

Mitä ajatella kristityistä ystävistä, jotka ovat alkaneet omaksua yhä enemmän juutalaisia tapoja? Miksi jotkut kristityt viettävät juutalaisia juhlia ja kutsuvat Jeesusta Jeshuaksi? Ketkä kuuluvat Messiaan kansaan? Miten vastata kristityille, jotka sanovat, ettei Israelilla ole enää mitään erityistä asemaa Jumalan suunnitelmissa?  Ovatko kristityt uusi hengellinen Israel, jolle kuuluvat Jumalan lupaukset? Onko juutalaisilla ja kristityillä erilaiset taivastiet? Huolellisesti laadittu kirja antaa näihin ja moniin muihin vastaaviin kysymyksiin hyvin perusteltuja vastauksia.

Kirjoittanut Reijo Telaranta


Valtakunnan kulttuuri – Paluu alkuperäiseen

 
”Kaikessa nuoruudenviisaudessamme yritimme vastata kysymykseen: Miksi elää? Onko tarkoituksena täydellisen rakkauden löytäminen? Vai sellaisen maailman luominen, jossa ei ole vääryyttä? Vai paremman yhteiskunnan muovaaminen? Meidän kerran rohkeat kysymyksemme olivat alkaneet näyttää huonolta vitsiltä. Olimme lähteneet liikkeelle nuoruuden äärettömästä tietäväisyydestä ja optimismista, mutta emme kyenneet kuvittelemaan, että olimme pääasiassa vanhempiemme kulttuurin tuotteita. Vaikka Vietnamin sota oli kääntymässä päätökseensä ja ruumiiden määrä hupeni, mielessämme riehui toinen sota.”

Näin kirjoittaa Peter Tsukahira kirjassaan Valtakunnan kulttuuri – Paluu alkuperäiseen (suom. Merja Pitkänen, Päivä 2017).

Bob Dylanin musiikki, huumeet ja hippikulttuuri kuuluivat Tsukahiran nuoruuteen. Väsyminen elämän merkitsemättömyyteen sai hänen ystävänsä tekemään itsemurhan. Ja sitten Peter Tsukahira kohtasi kristittyjen tavan sanoittaa kokemusmaailmaansa.
Kulttuurien yhteentörmäys sysäsi hänet etsimään tietä aivan uudenlaisessa maastossa. Haasteita on ollut paljon, ja niin laki kuin armokin on pakottanut tekemään älyllistä, henkistä ja hengellistä itsetutkistelua.

Ja matka jatkuu, sillä ”valtakunnan kulttuuri” on kuin alati tuoretta vettä pulppuava lähde, josta riittää ammennettavaa koko ihmisiäksi.

Peter Tsukahiralla on japanilaiset kasvot, amerikkalainen puheenparsi ja Israelin passi. Hän toimii Or HaCamel Ministry Centerin johtajana Karmelinvuorella Israelissa, ja hän on perustanut Mt. Carmel School of Ministry -koulutuksen. Häneltä on ilmestynyt suomeksi teos Jumalan hyökyaalto (Päivä 2011).

Marja Sevón


Läsnäolossa – Katkoviivaisesta kokonaiseksi

 
Aito kohtaaminen on joskus vaikeaa, vaikka kaipaamme läheisyyttä tärkeissä suhteissamme.

Ehkä olemme katkoviivaihmisiä. Jokin on rikkonut eheyttä, niin että katkoviivaihmisen on vaikea olla aidosti läsnä itsessään, ihmissuhteissaan ja jumalasuhteessaan. On kuitenkin olemassa tienviittoja levottomuudesta läsnäoloon ja katkoviivaisesta kokonaiseksi.

Tarja Vilppola on huomannut omassa elämässään ja ihmissuhdetyössään mielenkiintoisia lainalaisuuksia, joista kerrotaan Raamatussakin. Kirjassaan LäsnäOlossa – Katkoviivaisesta kokonaiseksi (Päivä 2017) hän esittelee olennaisimmat oivalluksensa, jotka hän sydämestään allekirjoittaa ja jotka elämä vahvistaa.

Kirjan punaisena lankana on, että tarvitsemme toisiamme ja että aina kannattaa muistaa rukouksen rajattomat mahdollisuudet:
”Haastavissa tilanteissa voi kääntyä toisten puoleen ja pyytää rukoustukea, johdatusta ja rohkaisua. Syntynyt ja kasvava myötätunto omassa itsessämme avaa oven haavoittuneen minuutemme ja aikuisen minuutemme välillä. Valo tulvii katkoviivapuolemme lukittuihin kammioihin ja mahdollistaa kokonaiseksi tulemisen ja yhteyden kokemuksen.”

Tarja Vilppola on kätilö-terveydenhoitaja, sielunhoitoterapeutti ja seksuaaliterapeutti, joka on suorittanut kristillisen IPSICC-psykoterapiakoulutuksen Tanskassa. Hän toimii yksilö- ja pariterapiatyössä sekä kouluttajana ja työnohjaajana. Läsnäolon iloa hän tankkaa lähisuhteissaan vaimona, äitinä ja pienten tyttöjen mummuna.

Marja Sevón


Vishal Mangalwadi: Kirja, joka muutti maailmasi

 

Miksi länsimaisen yhteiskunnan koulutuskoneisto tuottaa ihmisiä, joiden joukossa masennus, itsemurhat ja juurettomuus lisääntyvät nopeasti? Miksi yhä useamman elämältä katoaa mielekkyys? Miksi Euroopasta ja Yhdysvalloista on alettu puhua sisäisen voimansa menettäneinä auringonlaskun maina? Vishal Mangalwadin kirja antaa kysymyksiin hätkähdyttävän ja vankasti perustellun vastauksen.

Läntisen sivilisaation yhteiskunnissa jokin on mennyt pahasti vikaan. Vielä 1960-luvulla teini-ikäisten itsemurhat olivat Yhdysvalloissa lähes tuntematon ilmiö. 1980-luvulle tultaessa miltei 400 000 kasvuikäistä nuorta vuodessa yritti itsemurhaa. Vuoden 1987 vaiheilla itsemurhasta oli tullut auto-onnettomuuksien jälkeen yleisin teini-ikäisten kuolinsyy.

Vaikka Euroopan maista ei ole vastaavaa tilastoa, niin kehityksen suunta, josta kirja tarjoaa runsaasti myös muita esimerkkejä, on tässäkin asiassa epäilemättä meillä sama kuin Yhdysvalloissa.

Kirja on erinomainen raportti Euroopan historiasta sekä henkisestä ja hengellisestä kehityksestä. Vertailut Intian ja islamilaisten maiden vastaaviin aikakausiin ja ilmiöihin vahvistavat vastaansanomattomasti kirjan perusviestin: Läntinen sivilisaatio on hukannut sielunsa, jonka ansiosta Eurooppa ja Yhdysvallat olivat pitkään olleet yhteiskunnallisia, tieteellisiä, teollisia, teknologisia ja henkisiä menestystarinoita.

Intialainen Vishal Mangalwadi on lakitieteen tohtori, filosofi, kirjailija ja luennoija. Christianity Today lehden mukaan hän on Intian etevin kristillinen älykkö. Kirjan eräs merkittävä vahvuus onkin siinä, että Mangalwadi tuntee perusteellisesti kristinuskon lisäksi myös buddhalaisuuden, hindulaisuuden ja islamin. Puhujamatkat 33 maahan ovat tarjonneet myös mahdollisuuden tarkastella globaalia kehitystä laajempana kokonaisuutena.

Mangalwadin kirja on tutkijan ja ehdottomaan tarkkuuteen pyrkivän lakimiehen kirjoittama. Kaikesta oleellisesta on lähdeviittaukset. Paljon kertoo jo sekin, että 484 sivuisesta kirjasta peräti 67 sivua on liitteitä lähdeluetteloineen, hakemistoineen ja yhteenvetoineen. Kirjan erinomaisen suomennoksen on tehnyt Pekka Nieminen.

Punaisena lankana kirjan läpi kulkee Raamatun merkitys läntisen sivilisaation kehitykselle. Moni lukija tulee kirjan parissa kokemaan tässä asiassa suuria yllätyksiä. Raamattu on ollut keskeisessä asemassa, kun kansalliskielet ja niiden myötä kansallisvaltiot muodostuivat. Myös ihmisoikeuksien, lainsäädännön, koulutuksen, yliopistojen, lääketieteen, sairaanhoidon, teollisen kehityksen ja teknologian huiman kasvun juuret ovat Raamatun varaan rakennetussa maailmankuvassa. Se on synnyttänyt myös jatkuvan pyrkimyksen uudistuksiin ja parempiin tuloksiin. Tällaisten sekä monien muiden vastaavien oivallusten tueksi Mangalwadi esittelee vastaavan kehityksen maissa, joissa vallalla on jokin muu uskonto. Erot ovat vakuuttavia ja hiljaiseksi vetäviä. Sen tekee myös Mangalwadin toteamus sivulla 38:

”Hyvän, huolehtivan ja kaikkivaltiaan Jumalan sekä Raamatusta nousevan syntikäsityksen torjuminen sai aikaan sen, ettei kärsimys enää ollut mitenkään selitettävissä, olipa se sitten omakohtaista, yhteiskunnallista tai ympäristöön liittyvää. Todellisuus muuttui mielettömäksi, toivottomaksi ja tuskalliseksi.”

Sielun amputaatio on johtanut näkemykseen, jonka mukaan ihminen on vain sattuman oikkujen heittelemä eläin ilman sielua ja yksilön ainutlaatuista arvoa. Tieteen ja tehokkuuden palvonnassa on saavutettu tilanne, jossa ihmisiltä on sielun mukana viety Jeesuksen lupaamat tulevaisuus ja toivo.

Yhteenveto:

Kirja kertoo historiallisiin tosiasioihin perustuen, miten valtavan laaja vaikutus Raamatulla on ollut läntisen sivilisaation voittokulkuun kaikilla yhteiskunnan ja elämän alueilla. Mukana on runsaasti tietoa myös vastaavasta kehityksestä muiden uskontojen alueilla. Tämän tärkeän ja ajankohtaisen kirjan soisi myös päätyvän monen laitoksen oppikirjaksi. Reformaation juhlavuonna kirjan ajankohtaisuutta lisää se, että siinä avataan myös uskonpuhdistukseen uusia oivallisia näkökulmia.

Reijo Telaranta


John Burke: Taivaan rajalla

 

– Haluan rohkaista teitä. Se, mitä teette evankeliumin palveluksessa on arvokasta.  Työn paineessa on kannustavaa muistaa: kannattaa nähdä vaivaa ja kestää vaikeita ihmisiä. Taivas on ihmeellisempi kuin osaamme kuvitella, John Burke totesi GLS:n 10-vuotisjuhlaristeilyn 90 osanottajalle.

Teksasilaisen Gateway Church -seurakunnan pastori Burke on onnistunut tavoittamaan seurakuntaelämästä vieraantuneita ihmisiä. Hän auttaa pastoreita rakentamaan seurakuntia kulttuurin pohjalta ja näkemään rikkinäiset ihmiset Jumalan mestariteoksina.

Täydelliset älkööt vaivautuko (Päivä 2012) -kirjastaan kiitelty John Burke luennoi nytkin risteilypäivän ajan seurakunnan johtajuuteen liittyvistä aiheista.

Burke halusi kuitenkin vaihtaa päivän lopussa näkökulmaa ja kertoa uusimman kirjansa aiheesta. Taivaan rajalla (Päivä 2017) sisältää yli sata kuolemanrajakokemusta. Burke kommentoi niitä kristillisen vakaumuksensa pohjalta noin 30 vuotta asiaan perehtyneenä.

– Voit nyt jättää sivuun johtajan roolisi, ottaa mukavan asennon ja kuunnella, kun kerron kuolemanrajakertomusten äärellä oppimaani. Näytän myös videopätkiä joidenkin ihmisten haastatteluista. Ole rohkea ja pidä kiinni hyvästä toivosta, Burke totesi täysin erilaiseen aiheeseen siirtyessään.

Aiheen käsittely tuli risteilyyn osallistuneille yllätyksenä. Maanpäällisen seurakunnan rakentajien katseet siirrettiin hetkessä toisiin ulottuvuuksiin. Seurakuntiensa näyn vaalijoita kehotettiin kuvittelemaan taivasta.

Uskovat mitä tahansa

Burken mielestä kristittyjen on osallistuttava keskusteluun kuolemanrajakokemuksista ja ruumiista irtoamisista. Aihe ei saa jäädä vain New Age -ihmisten ja muiden asian harrastajien käsiin.

– Ihmiset ovat uteliaita ja kiinnostuneita siitä, mikä heitä odottaa. Monet uskovat melkein mitä tahansa. Raamattu kertoo paljon kuolemanjälkeisestä elämästä. Olen havainnut, että kertomusten yleispiirteet vastaavat sitä, mitä Raamatussa on kerrottu. Tässä ei ole kyse mistään ”science fictionista”. On olemassa paikka, joka on meitä varten tehty, Burke painotti.

Rajalle mutta ei yli

Burke on tutustunut satoihin kuolemanrajakokemuksiin. Hän on itsekin haastatellut melkoisen määrän sellaisen läpikäyneitä. Eräs  keskeinen piirre niissä on ollut se, että ihmiset ovat kertoneet olleensa ”kuolleena” enemmän eläviä kuin koskaan aikaisemmin. He ovat tiedostaneet olevansa olemassa juuri tuollaista elämää varten. He kokivat olevansa lopultakin oma itsensä ja ainutlaatuisesti rakastettuja.

– He kertovat kaiken olleen kauniimpaa ja värikkäämpää. Yhteys heidän tapaamiinsa olentoihin tai tuntemiinsa ihmisiin oli uskomattoman syvällisellä tasolla. Tuntui, ettei keskinäisessä viestinnässä voinut olla mitään sijaa väärinymmärryksille. Rakkaus huokui selittämättömällä tavalla kaikkialla ja kaikesta. Tuntui, että kaikki oli kuin valosta tehty. Monet heistä kohtasivat kirkkaan ja aivan uskomatonta rakkautta huokuvan olennon ja tunnistivat hänet Jeesukseksi, Burke tiivisti.

Monet kertoivat, että heille oli lyhyessa ajassa näytetty heidän siihenastinen elämänsä. Kaikki oli tallennettuna. Yhteneväistä kertomuksille on myös se, että rajan tuolla puolen käyneet kertovat tajunneensa siellä olevan rajan, jota he eivät voineet ylittää, koska sitten ei olisi ollut enää paluuta. Burke muistutti, etteivät ihmisten kokemat välähdykset taivaasta vieneet pois heidän vapaata tahtoaan. Heidän oli palattava takaisin maan kamaralle kantamaan vastuuta omista valinnoistaan.

Mielekästä tekemistä

Kertomusten kuvaukset taivaallisesta kaupungista vastaavat Burken mukaan hyvin Raamattuun tallennettuja kuvauksia. Kertojien näkemillä ihmisillä näytti olevan taivaassa mielekästä tekemistä. Burke kertoi saaneensa tekemällään tutkimusmatkalla rohkaisua oman maailmankuvansa mukaiseen johtopäätökseen: ”Haluan elää kokonaisvaltaisesti Jeesukselle!”

Epäluuloinen ja entinen epäilijä Burke on monen muun kuolemanrajakertomuksiin tutustuneen epäilijän tavoin vakuuttunut taivaan ja helvetin olemassaolosta. Auttaakseen muita havahtumaan kuolemanjälkeiseen todellisuuteen hän on kirjoittanut kirjan. Hän ei väitä sen olevan teologian oppikirja, vaan pikemminkin kannustin suhtautumaan vakavasti Jumalaan  ja vääjäämättä edessä olevaan kuolemaan.

Hannu Lahtinen


Uutta Lucadoa: Kyllä tästä selvitään

 

 Sinä selviät — sillä ihmisten ja elämäntilanteiden korjaantuminen on Kaikkivaltiaalle tärkeää. Se on hänen erikoisalaansa. Selviät ”tästä”, olipa kyseessä taloudellinen haaste, ihmissuhderotko, terveyteen liittyvä kriisi tai jokin muu ahdinko.

Näin vakuuttaa Max Lucado uudessa kirjassaan Kyllä tästä selvitään (suom. Marja Sevón). Kirja soveltuu erinomaisesti myös lukupiireille ja muille pienryhmille, sillä sen  lopussa on kysymyksiä pohdittavaksi.

Lucadon mukaan kertomus Joosefista on Raamatussa, koska se opettaa meitä luottamaan siihen, että Jumala päihittää pahan ja kääntää sen hyväksi.

”Joosef olisi etunenässä kertomassa sinulle, että elämä kaivossa on syvältä. Mutta eikö kaivo kuitenkin, kaikesta surkeudestaan huolimatta tee edes sitä, että se pakottaa meidät katsomaan ylöspäin? Jonkun tuolta ylhäältä täytyy tulla tänne alas auttamaan meitä. Jumala auttoi Joosefia. Oikeaan aikaan, oikealla tavalla hän on auttava sinuakin.”

 

Kauanko pitää odottaa?

 

Kärsimyksen myötä tulee usein kärsimättömyys. Haluaisimme ahdingon hellittävän heti. Emme näe muuta kuin pimeyttä, ja suurin pelkomme on, ettemme koskaan pääse kaivostamme.

Max Lucado auttaa asettamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin. ”Sinä selviät tästä. Pelkäät, ettet selviä. Me kaikki pelkäämme. Pelkäämme, ettei masennus koskaan hellitä, ettei huuto koskaan lakkaa, ettei kipu koskaan poistu. Täällä kaivoissa jyrkkien seinämien ja vihaisten veljien ympäröiminä ihmettelemme: Seestyykö harmaa taivas koskaan? Keveneekö taakka koskaan? Tunnemme olevamme loukussa, ansassa, lukkojen takana. Ennalta määrättyjä epäonnistumaan. Pääsemmekö koskaan tästä kaivosta? Kyllä! Vapautus on Raamatussa samanlaista kuin musiikki karnevaaleissa: rohkeaa, äänekästä ja kaikkialla.”

Ei ole taattua, että apu olisi tuskatonta pikapaikkausta, mutta Jumala toimii myös ahdingon aikoina. Toimi ennen. Toimii yhä. Tämä kirja on täynnä toivoa. Tartu siihen.

 

Marja Sevón

 

Max Lucado toimii Oak Hills Church -seurakunnassa San Antoniossa, Teksasissa. Hän on julkaissut kymmeniä kirjoja, joista monet ovat Yhdysvalloissa pysytelleet vuosia luetuimpien listalla. Hänelle on myönnetty lukuisia kirjallisuuspalkintoja, ja hänen kirjojaan on käännetty useille kielille, myös suomeksi.


Cai Talvio: Elämme kärsimyksen ja kirkkauden välissä

 

– Uskoni rakastavaan Jumalaan ei ole muistaakseni koskaan horjunut, vaikka hänen luomansa maailma muistuttaa enemmän sotatannerta kuin hyvän ja kaikkivaltiaan Jumalan luomusta, Cai Talvio toteaa.

– Toisaalta en ole keksinyt keinoa selittää näkemystäni selkeästi ja yksityiskohtaisesti toisille. Varsinkin lapsiin kohdistuva väkivalta hämmentää minua aina.

Cai Talvio on opiskellut teologiaa neljä vuotta Turun Åbo Akademissa ja kolme vuotta Regent Collegessa Kanadan Vancouverissa. Hän on opettanut Raamatusta ja Raamatun pohjalta eri yhteyksissä ja monissa maissa yli 25 vuotta.

Kirjassaan Kärsimyksen ja kirkkauden välissä – Elämä ennen Jeesuksen paluuta Talvio pohtii kärsimystä varsinkin Jumalan omien elämässä. Yksi syy aiheen valintaan on se, että hän on omassa elämässään ”sairastanut länsimaalaisittain kohtalaisesti”, kuten hän itse toteaa.

Ilman uskoa rakastavaan, kaikkivaltiaaseen Jumalaan elämä olisi ollut toivotonta taivaltamista.

 

Paini jatkuu

 

Jos Jumala on kaikkivaltias ja rakastava, hän voisi halutessaan lopettaa kärsimyksen hetkessä. Miksi hän ei tee sitä? Ja miksi hän ei paranna useammin?

Tyhjentävää vastausta emme pysty antamaan. Cai Talvio tarkastelee haastavaa yhtälöä monesta eri näkökulmasta. Hänen tulkintansa on Jeesus-keskeinen ja raamatullinen.

– Monesti Jumala käyttää lääketiedettä parantaakseen sairauksia, onhan hän luonut maailman prosesseineen ja ihmisen uteliaaksi sijaishallitsijakseen, Talvio muistuttaa.

– Joskus hän taas toimii ihmeen tai tunnusteon kautta. Mutta miten hän sitten parantaakin, se on kaikkivaltiaan Luojan luontaista toimintaa. Jumala on luonnollisen yliluonnollinen!

Raamattu kuitenkin opettaa, että täydellistä parantumista ei ole ennen Jeesuksen paluuta.

– Vaikka joku kokeekin parantumisihmeen, hän voi seuraavana päivänä saada jonkin muun sairauden tai kuolla tapaturmaisesti, Talvio muistuttaa.

Joudumme siis jatkamaan yhtälön työstämistä lukemalla Raamattua ja rukoilemalla ymmärrystä ja viisautta. Cai Talvio kiteyttää sen näin:

– Joudumme painimaan Jumalan sylissä — mutta se onkin tavattoman hyvä paikka.

 

Marja Sevón


Sairaus vaatii sopeutumista

Sirorakenteinen Kati Nikali on unelma-ammatissaan: hän on maatalon emäntä. Ensi näkemältä on vähän vaikea uskoa, että tämä tyylikäs nainen tekee ruumiillista työtä ja hoitaa isoa tilaa. Hän katsoo tyynesti silmiin, ja hänestä huokuu sisäinen vahvuus, joka ei ole kovuutta vaan elämänvaiheiden synnyttämää marinoitumista niin hyvinä kuin vaikeinakin aikoina.

 

Anoreksia yllättää

Kati Nikalin kolmesta lapsesta keskimmäinen, Artturi, sairastui 11-vuotiaana vakavaan syömishäiriöön. Nyt jo 19-vuotiaan nuoren miehen sairastumisen ensi oireet alkoivat näkyä vuonna 2007 hänen ollessaan kymmenvuotias. Tuli pakko-oireita: esimerkiksi kouluun lähtiessään Artturi käveli kodin terassilta muutaman askeleen, kääntyi takaisin, palasi portaille ja teki uudelleen lähtöä.

Näkyi myös anorektisia piirteitä: karkit eivät enää maistuneet, ja sitten ruokavaliosta jäivät pois muun muassa ranskalaiset perunat ja makkara. Into liikkua lisääntyi samaa tahtia kuin ruokavalio supistui ja annokset pienentyivät.

Syksyllä 2007 tilanne kuitenkin huonontui nopeasti. Artturi oli usein iloton ja eleetön. Ja kun oli tarkoitus viettää Artturin ja Ari-isän syntymäpäiviä, Artturi kieltäytyi syömästä, sai raivokohtauksen, ryntäsi loppujen lopuksi ulos ja juoksi pimeyteen.

Artturi otettiin lastenpsykiatrian osastolle, ja alkoi vuosia kestävä sairaala- ja hoitojaksojen vuorottelu lyhyiden kotona oloaikojen kanssa. Kati koki epäonnistuneensa äitinä, mikä synnytti häpeäntunteita samalla kun huoli lapsesta painoi mieltä.

 

Isä kuolee tapaturmaisesti

Sairaus ravisteli koko perhettä. Artturin taistelu anoreksiaa vastaan kääntyi myös taisteluksi vanhempia vastaan. Ari-isä pysyi silti vahvana ja tuki parhaansa mukaan sekä Katia että Artturia, vaikka Artturi kohdisti usein vahvimmat vihantunteensa isään. Vanhemmat päättivät, että he puhuvat Artturin sairaudesta avoimesti, niin ettei kenenkään tarvitse arvailla, mikä poikaa vaivaa.

– En muista montakaan syyllistävää, loukkaavaa kommenttia lähipiiristämme, mutta sairaalassa on kyllä tullut montakin kertaa tunne, että ”mitäs teidän perhe-elämäänne kuuluu, kertokaa vähän itsestänne”. Se on voimistanut tunnetta, että olemme tehneet jotakin perinpohjaisesti väärin, Kati Nikali kertoo juuri ilmestyneessä kirjassa Ei mitään hyvää minulle.

Vuonna 2013, juuri kun Ari ja Kati Nikali olivat sopineet, että Kati voi kertoa kirjan kautta Artturin sairaudesta, Ari kuoli äkillisesti traktorionnettomuudessa.

– Suru tulvi ylitseni, kipu raastoi jokaista soluani. Elin hengenveto kerrallaan. En saattanut ymmärtää, miten jatkaisin elämääni ilman Aria.

– Kauhean surun keskellä tunsin, että vaikka minä en jaksanut, joku kannatteli. Niissä päivissä oli vahva Jumalan läsnäolo, Kati Nikali muistelee kirjassa.

Hän pelkäsi menettävänsä myös Artturin. Poika oli heiveröinen, mutta kokosi isän muistotilaisuudessa itsensä ja lupasi isälleen hautajaisvieraiden kuullen, että hän vielä paranisi sairaudestaan.

 

Herkkyydellä on kääntöpuoli

– Joskus kaipaan normaalia elämää. Kun esimerkiksi näen Facebookissa jonkun kaverin kertovan elämästään, tulee aika masentunut mieli. Mutta ehkä on hyväkin, että kaipaan tavallista elämää, Artturi sanoo myöntäen käyneensä sairauden tähden pohjalla.

Hän on oivaltanut, että suuri syy sairastumiseen on hänen luonteensa. Hän on sekä täydellisyydentavoittelija että hyvin herkkä.

– Jos kokemastani kärsimyksestä on pakko kaivaa jotakin hyvää, niin osaan nyt nauttia pienistä asioista, elää hetkessä ja ehkä ottaa vähän rennommin, Artturi pohtii.

Pari vuotta Artturin tukihenkilönä ollut Johanna Kivimäki sanoo Ala-Heikkilän kirjassa Artturille: ”Älä anna kenenkään kertoa sinulle, ettei mitään ole tehtävissä. Jumala voi.”

Ei mitään hyvää minulle -kirjan on kirjoittanut päätoimittaja Minna Ala-Heikkilä. Myös Artturin sisarukset kertovat omissa puheenvuoroissaan, miten he ovat kokeneet veljen sairauden. Sairaus koskettaa koko perhettä, mutta Ala-Heikkilän ja Nikalin kirja on silti myös puheenvuoro toivosta.

 

Teksti: Merja Pitkänen

Artikkelikuva: Lapsen anoreksia ja puolison kuolema veivät Kati Nikalin jaksamisen äärirajoille. Vahva Jumalan läsnäolo antoi voiman elää päivän kerrallaan. Kuva: Markku Mäkinen.